Kolmas kuukausi alkaa. Ilmeisesti sen kunniaksi K on ryöminyt mun uniini taas takaisin, viime yönä se halasi mua ja sulki käsivarsiensa väliin ja kysyi että eikö mulla ole sitä yhtään ikävä ja mä heräsin itkien. Voi jumalauta tätä, miksi mun sydämeni on näin rikki sen ihmisen jäljiltä, mitä mä päästin sen itelleni tekemään.
Naapurin rouva sanoi, ettei sen ihmisen pidä koskaan hävetä joka hyvässä uskossa ja täydestä sydämestään menee rakastumaan toiseen, ei kai ei, kuinka turhaan kuinka paljon sitä hellyyttä onkin tullut elämässään pelättyä, ei nyt voi vetää liinoja kiinni ja sydäntään kuoreen kun viimein uskaltaa sanoa ja tehdä ja rakkauden tuntua. Ei poista kuitenkaan sitä Tosi Asiaa, että tuntuu helvetin pahalta. Sattuu ihan koko ajan paitti sillon kun olen päissäni jossain seurueessa ja silloinkin salakavalasti välillä.
Menisi jo pois mun unista ja päivistä ja joka hetkestä, menisi pois ja antaisi mun olla kerran musta ei ollut kun laastariksi ja raha-automaatiksi, päästäisi jo aivoni irti koko ihmisestä. Kolmas kuukausi alkaa, ensi vuonna on jo pakko olla helpompi hengittää tai muutoin tähän tukehtuu piff-paff pelistä pois hangelle hengettömänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti