Asun nykyään kimppakämpässä. Kämppäkaverina. Kaverina kämppis, kämppis kaverina. Jii on hyvin herttainen poika, ollaan tunnettu vuosikausia sen kanssa ja reissattukin kerran Aadamiin yhdessä. Se oli hyvin hyvin päihtynyt reissu se, hihiteltiin Vondelparkissa kun lammen vastarannan pusikossa oli mielestämme käynnissä vuosisadan bileet - itse muuten etsin jatkuvasti vuosisadan bileitä, niistä saa vinkata - ja kun kuljettiin lyhtykaduilla oltiin varmaan niin ihastuttavan hupsuja turistilapsia hymy korvissa ja ihan eksyksissä, there's a discount for stoned people huikkasi seksishown ovimikko ja mehän kikatettiin, kauhee tohina käynnissä joka paikassa siellä myydään ja ostetaan kato nyt toi meni sisään hui kauhistus. Minä toin Jiille aamulla munaa sänkyy ja Jii taas vei minut ihanalle rannalle Zandvoortiin, sinne mieleni palaa aina vain uudelleen takaisin, ääretön meri ja raukea ajattomuus. Ulkona sataa vettä.
Tällä viikolla oli tarkoitus valkaista nenää oikein kunnollisesti, vaan niin kuin moisessa tuppaa käymään kävi tälläkin kertaa niin, että tukevasti humalassa on oltu lähes joka päivä, aina kun päätän selvistellä olen pahemmin päissäni kuin päihdeviikoillani. Minä olen alkoholisti, sen sanominen ääneen ei tee kipeää koska se on totta, olen juoppo, humalahakuinen, päihtymistarkoituksessa toheltava joka purkin nuuhkija, minä en ole ollut selvänä vuosiin eikä minulla ole tarkoitus selvänä olla tulevaisuudessakaan, tällä radallani jatkan jollei joku komeetta kampea palloani täysin raiteiltaan tuntemattomille urille. Ehkä Jeebus tai vuorikiipeily pelastaa, mistä, onko mitään mitä pitäisi pelastaa. Fiinisti pidän itseäni HFA:na, minähän olen korkeakoulutettu ja fiksu, akateemisissa hommissa ja vastuullisissa tehtävissä, luottamushenkilö ja organisoija, asiat kuntoon ja hommat hoituu. Tuleekohan minusta koskaan sellaista puistossa notkuvaa paskapöksyä, löydänkö minäkin itseni jossain vaiheessa katkolta ja putkasta ja sillan alta nuokkumassa, meneekö työ ja asunto ja lopulta kaikki, kassi kädessä saan kuljeskella päämäärättä kaupungin kaduilla koko omaisuus sylissä. Joskus mietin millaista olisi olla selvinpäin, mutta mietinnöissäni en koskaan kovin pitkälle päälle koska en keksi yhden yhtäkään syytä vieläkään moiselle, miksi, se alkaa jyskiä takaraivossa saman tien ja sitä kai se viinapiru mielelle tekeekin, saa junnamaan tässä oravanpyörässä aina vain vailla tolkun hiventä. Koska miksipä ei, mitä sitä muutakaan olisi.
K on kovan luokan juoppo kanssa, sen kanssa eilenkin tintattiin kaksin käsin filmit poikki. Itse en muista mitään loppuillasta mutta sen verran välähdyksiä mielen liepeillä näkyy, että tajusin sentään polkupyörän talutella kotipihalle. Toivottavasti ei mennyt kauhean myöhään, näkkileipää ainakin popsin yöllä, se on hyvä syyä joskus jotain kun ei tässä juomisen tohinassaan muista yleensä edes haukata mitään. Tai ei tee mitään mieli, kaiholla muistelen teiniaikojen krapuloita jolloin sipsi ja pitsa maistui, kaikki oli hyvää ja suolaista rasvaa tihkuvat herkkupalaset etenkin. Nykyään ei vain tee mieli. Mitään. Kaikki maistuu tuhkalta, olen siis syömättä.
Juopot miehet ovat aina vedonneet minuun, niihin minä retkahdan, retkuihin, retkuilen niiden kanssa. Tupakinsavu yhdistettynä sänkiseen juoppouteen notkauttaa polvet niin veteliksi, että onneksi on humala tekosyynä kontata ja itkeä koko matka kotiin saakka. Miksi se juoppo ei tajua mitä sillä tässä olisi. Minä ja puoli valtakuntaa.
Hei levoton poika mä oon heikkona suhun
ja säkin vähän kai muhun
vaikka et haluu sitä vaan myöntää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti