K suuteli minua eilen. Viimeinkin. Apua. Mä paijailin sen hiuksia, se lepuutti kättään mun käden päällä ja illan lopuksi se otti mua kädestä kii, me käveltiin käsi kädessä kunnes sitten tuli risteys jossa se halasi mua ja niinhän se menee kun itsestään, posken pehmeys nenä vasten toisen ihoa huulet ja kas näin me jo suudellaan. Mä en kestä jos se nyt on niin ku ei oliskaan, jos se vieläkin on vaan niin ku että ei tässä mitään, ei tässä ole meneillään mitään miten niin ei ole mä en kestä jos se ei ota musta kii ja pidä ja lujaa. Voi apua kun mua jännittää nähdä sitä tänään, entä jos se ei soitakaan entä jos se pakittaa taas karkuun entä jos sitä entä jos tätä entä jos se katuu.
Anna tämän tarinan olla onnellinen maailmankaikkeus universumi kukaan ei mikään mikä tahansa, anna mulle tää tarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti