Kesätuuli

On kesä, se alkaa aina kun mennään toukokuun puolen välin ylitse. Kaikissa töissäni on niin kiire, etten ehdi kuin nukkumaan kotosalla, mutta se on ihan ok. Nyt on energinen kausi päällä, olen parhaimmillani kun puserran sen valtavaan tohinaan ja touhuun, saan aikaiseksi visioin suunnittelen toteutan, olen innovaattori. Terminaattori.

Kuuntelen, kun eräs ihmettelee mitä hän on tehnyt ansaitakseen jonkin ihanan ihmisen elämäänsä. Kovin murheellinen ajatustapa, tai vastenmielinen itsesäälin korostus, en tiedä kumpaa. Elämä ei ole mikään ansaintapeli, ei ole karmaa ei ansion mukaan mitään, asioita tulee ja menee ja sattumalla on iso merkitys, ei tekojen mukaan ketään palkita tai rangaista. Paitsi ehkä oikeuslaitoksen piirissä, ja miksei sosiaalisessakin piirissa. Mulkut kusipäät tuppaavat jäämään yksi koska ovat mulkkuja kusipäitä. Jos ei itse ole mulkku kusipää, niin miksipä ei elämässä olisi ihania ihmisiä.

Tietenkään todellisuudessa tämän oivaltaminen ei ole helppoa, etenkin murheen alhossa ja lunta tupaan sataessa todellakin ihmetyttää miten joku voi olla tällaisen typeryksen toveri, miten kukaan muka voisi välittää tai pitää saati rakastaa aivan aidosti ja pyyteettömästä, vaikka niinhän se on. Peilikuvia toisillemme, jos minä näen jossakussa jotakin ja se näkee minussakin, meidät kietoo yhteen molemminpuolinen välittäminen. Pidän aikuisuudesta. Pidän vanhenemisesta. Pidän siitä, että niin moni asia tuntuu niin paljon paremmalta nyt kuin kaksikymppisenä, pidän siitä että niin moneen asiaan voin ja osaan suhtautua aivan seesteisesti, hyväksyen ja sallien, armollisempana kuin jyrkkänä nuorukaisena, vaikka jyrkkä kipakka kulmikas ärtsykkä olen edelleenkin. Minun ei ole vaikea nähdä itseäni ihanana, kiinnostavana ja innostavana ihmisenä, eikä minun ole vaikea sitä myöntää ääneen. Hyvänen aika, mitä sitä itseään mollaamaan.

Kesä kutkuttaa. Kihisee sormenpäissä. Tuntuu odottavana tunteena vatsanpohjalla, ehkä alaselässäkin ja aivan saletisti jalkaterissä. Ihana kesä, se on täällä jo.