Illalla katselin karvojani ja huomasin että hiukseni ovat juuri sellaiset kun lapsena haaveilin metsätiellä kuljeskellessa leikkiessä, pullon henki tai hyvä haltija kiltti pliis minulle kolme toivetta tarjottimella puff ja minä tietenkin maailmanrauhaa ja sen sellaisia totta kai, mutta myös paksuja hiuksia, että kehtaisiko ne ujuttaa kolmanneksi toiveeksi. Rakensin lätäköstä uoman toiseen lätäkköön ja kadehdin naapurikunnan kakaroita jotka pääsivät illalla kylille kuka minnekin ryyppäilemään, ja maanantaiaamun bussissa saattoi jo kuulla parhaita paloja kuka kenenkin kanssa mitäkin. Minä en kenenkään kanssa milloinkaan paitsi kun peruskoulu loppui, silloin join pullollisen salmaria ja eipä sittemmin salmari olekaan maistunut. Se tukka tuntui tärkeimmältä, myöhemmin olisin haltijalta haaveillut ensin isompia, sitten pienempiä rintoja, potenut valinnanvaikeutta litteämmän vatsan ja pienemmän perseen välillä ja ehkäpä naamakin muutoin vain oli joskus liian vino. Illalla kylppärin valossa kajossa hiukseni äkkiä olivatkin juuri sitä mitä silloin kaipasin, pitkät ja taipuisat ja paksut ja kiiltävät ja bouncy bouncy bouncy, mutta maailmanrauhaa ei peilistä vieläkään näkynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti