Luen vessassa Doris Lessingiä yhdeltä, kahdelta, kolmelta yöllä ja kun kello tulee neljä vituttaa niin että melkein itkettää eikä huvittaisi lukea enää sanaakaan. Päivä töissä ei ole loistavimpiani, ihmisten asioiden selvittely saa taas passiivis-aggressiivisen sävyn kun en jaksa olla mummo kanasilleni sielunhoitaja laumalleni. Kiitos etätyöt kiitos kodin suoja kiitos kontaktiton loppuviikko. Tekee mieli juoda viinaa repäisykorkillisesta vodkapullosta keskellä katua ja hammasta särkee viime viikon lääkärikäynnin jälkeen niin että lähellä on arpalapun ostaminen kadunkulman sekakäyttöbingosta. Jomottaa ja juilii, entä jos tämä jää päälle, olen niin tietoinen alaleukani etuhampaista että kaivelen niiden välejä hammaslangalla yöllisellä lukupisteelläni sen minkä ehdin mutta kolotus ei poistu, entä jos loppuelämä onkin tällaista hampaiden kiristelyä?
Tukkaa ei kannata jättää yöksi köysileteille, kampaus on kuin Buffylla pahan kaljan jaksossa ja muistan kuinka nuorena minulle kerran tehtiin karsea rastapökäle ohimolle ja sain sitä kiskoa ja setviä auki viikon kaksi puoli päätä kaljumpana. Silloinkin oli vodkaa ja silloinkin oli kevät, tämä ällöttävä jomottava ruma paska kevät joka kiristää hermoja rutistaa kulmia sulkee suupielet tiukasti suppuun. Koiranpaskaa joka kadunkulmassa, niistä koronapiskeistä tulee vielä maanvaiva ja odottakaapas kun tulee kesä niin kaikki katujen paska ei ole enää koirista lähtöisin kun kirkon kulmalla kyykitään opiaattiköntsää.
Tällä kertaa taidan kasvattaa papujen sijasta potaatin ämpärissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti