Päiväni taitavat täyttyä radiosta, mutta väliäkö tuolla. Naisia teknisille aloille, hoivavietti 70-vuotiaan guben mielestä koulutetutkin naiset kotiin ajaa ja kas kun ei joku vielä väläytä että eiväthän ne naiset koneista perusta (ja heti väläyttikin, se on biologiaa se että naiset tykkää vauvoista ja miehet traktoreista ja kompuuttereista voi vittu jee), rasittava tyhjänjauhaja rätkättää kuinka hän se soittaa miehelle tai pojille jos mikään ongelma kodinkoneiden kanssa kohtaa ja nuoria diplomi-insinöörejä haastatteleva toimittaja naureskelee että noh sujuukos se pesukoneen poistoletkun vaihtaminen heh heh ja ajattelen can't believe I still have to protest this shit this shit this shit
Minulla on parveke, jolla seistä,
takki johon voin kääriytyä, lapsi jota halata,
miehiä eri tahoilla, kaikenlaisia.
Minä elän elämää josta unelmoin nuorena.
Unelmat täytyy toteuttaa, tuskat kestää, viinat juoda, vuokrat maksaa, köyhiä puolustaa, vaaleissa äänestää.
Minä pidän miehistä, jotka kantavat taakkansa, perheensä, työnsä, tuskansa, vaivansa; eivätkä heittäydy heikoiksi.
Minä pidän naisista, jotka käsittävät asiat ilman, että heitä on opettamalla opetettu, elävät eivätkä tuherra päiviään miesten selän takana.
En ole täällä toistamassa vanhoja kuvioita.
En ole täällä mikään lohtu tai satama.
Pistän asioita alulle, vaikutan, liikun, vaihdan ilmettä.
Minä olen köyhän makeinen, kirpeä, sinä muistat aina, ei nekku, eikä marenki.
Minusta ei saa enempää kuin osaa ottaa, osaa tahtoa.
Arja Tiainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti