Haistan ja maistan ja aistin sen taas, sen joka keväällä haluaa pistää palikkani sekaisin, joka saa olon niin venyvän välinpitämättömäksi ja kärsimättömäksi, tuskastuneen levottomaksi, pyörittelen kyniä ja hiussuortuvia ja katson kelloon taivaalle kelloon vain huomatakseni ettei kummassakaan ole minulle mitään. Se kevään hiipivä vitutus, joka saa narauttamaan auki viinapullon toisen kolmannenkin, joka saa haaveilemaan paskan vitun nakkaamisesta yks hailee pitäkää tunkkinne, joka sytyttää tupakan toisen kolmannenkin, etsii päihtymystä panemista jotain millä harhauttaa itseään, joka saa ärtyneenä murisemaan ja olemaan jotenkin niin hälläväliä että sitä on mahdottoman vaikea kestää. Kotimatkalla jäin bussista pois ja hain pullon minttuviinaa ja aamulla menen töihin ja taas kerran nyin ja kiskon ja tuskastun, en malta olla aloillani.
Inhoan kaikkea tätä mitä pitäisi taas tehdä, huusholleeraus töiden ohella ei ole minua (tuskin ketään) varten ja täysin ymmärrän aikaisemmat ajat jolloin jonkun koko homma oli olla kotona puunaamassa ja laittamassa, kyllä siihen saa uppoamaan koko päivän eikä siltikään tule valmista. En osaa rentoutua töiden jälkeen sohvalle istumaan kun aina on niitä rästilistoja ovenlistat pullollaan, edes ruokaa pitäisi jaksaa laittaa että olisi evästä huomiselle ja kissat katsoa ja rätillä huiskaista ja ennen kuin nämä saan tehtyä on turha toivoa mitään hengähdystaukoa.
Päivät ovat suoritteita väärällään, aikuisuus on sitä että tekee enimmän osan aikaa asioita joita ei oikeastaan sen kummemmin tahdo.
No mikset tee mitä tahdot, kysyy nokkela vastaan, ja sanon siihen että sen viinapullon kanssa pihalla paarustelu käy sekin ajanmittaan ankeaksi. Loskan lisäksi päälle sataa sen sata raipaniskua, ei tässä maassa nyt ihan kulkurinkeppi olkapäällä kuljeskelu onnistu ja sitä paitsi kaipaan rauhaa ja omia ajatuksia, ja kaiken arjen puristuksessa, vaikka arkeni on monin tavoin vähemmän kuormittavaa kuin toisten, en tahdo löytää muuta kuin pieniä kiviä ja rippusia poimittavaksi, siistittäväksi, työstettäväksi, tehtäväksi päivästä toiseen eikä lepotaukoa näy. Loputon suo, oravanpyörä?
Kissa itkee, minä kiukuttelen, minttuviinapullon pinta alenee alenemistaan, eikö sitä rentoutta pitänyt saada joogasta ja liikunnasta ja parsakaalista ja nekin minä olen suorittanut hammasta purren läpi harmaan kiven toiselle puolelle purentavikaisena äkäpussina punnertaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti