Vihdoinkin. Viisi vuotta. Viisi pitkää epätoivon vuoristoratojen sävyttämää vuotta kaipausta halua haaveita ja sitä itseään, rakkautta rakkautta rakkautta ja nyt, ihanko tosiaan minulle, voiko olla että minulle onni syliin lahjaksi ota ole hyvä, pidä hellästi ja pehmeästi älä riko älä satuta.
Jännittää ihan kamalasti, ja ongelmat ovat tasoltaan niinkin rankkoja kuin että osuuko kuukautiset nyt juuri tähän mahdollisimman epäsopivaan aikaan ja että miten onnistuisin rentoutumaan kun pelkkä katse saa vieläkin perhoset vatsaan tajun kankaalle jalat alta vieläkin vaikka jo viisi vuotta on kulunut. Osaavatko kaikki muut seksin tuosta noin vain uuden kumppanin kanssa, minun on vaikea laueta edes yksin itseni kanssa saati sitten muiden läsnäollessa ja koen huonommuutta alemmuutta pelokkuutta tämän kontrolliminäni puristuksissa joka ei anna edes nautinnon läpäistä alati huolekkaita valppaita valvovia silmiään ja kynsiään, aina joku (minä) tarkkailemassa että näin vai noin, millainen ääni ilme ele kosketus mikä, en kai ole huono enhän tee jotain väärin kelpaanko sinulle kelpaanhan ja ajatusradat eivät onnistu pysymään käsillä olevassa asiassa vaan laukkaavat pitkin pellonpientareita työasioita vappuhattuja ja auton vanteita. Tiedän ihan itsekin ettei siinä hommassa mistään tällaisesta ole kyse, kontrollista ja kelpoisuudesta tai arvioivasta katseesta, mutta tieto ei tässäkään asiassa siirry tunteiden tasolle ja tunteet eivät riitä tönäämään himosta kihisevää kehoa reunan yli pienen kuoleman puolelle. Onnistuvatko kaikki muut siinä tuosta noin vain? Minua on seksin aikana loukattu arvostelevilla sanoilla, enkä helposti uskalla heittäytyä avautua ja luottaa toiseen, hitto en ehkä edes itse tiedä mikä tuntuisi niin hyvältä toisen tekemänä että pääsisin kliimaksin huipulle. Miten silloin voi toista edes neuvoa, kun yksin kokeilemallakaan oikein mikään vibraattoria lukuunottamatta ei saa sinne saakka aivojen askaroidessa muiden seikkojen kimpussa. Kokemuksieni mukaan kannabis helpottaa ja rentouttaa niin, että elämäni parhaat seksiaktit olen kokenut pienessä ja joskus vähän suuremmassakin yläpilvessä.
Nämäkin ovat asioita, joista voisin puhua ääneen ja siten helppottaa pelkojani, mutta eiväthän ne pelkoja olisikaan jos uskaltaminen suun avaamiseen olisi yhtä helppoa kuin suu auki olla ja toljottaa.
Ja silti: K tuli viereen. Tämä päivä täyttyi pehmeistä suudelmista, edelleen varovaisista hipaisuista ja kielen kärjestä ja sukat meinaavat pyöriä jaloissa alavatsaa kourii himon vihlaisu kun mietin yhteistä yötä, lupaus tulevasta uusinnasta on jo annettu enkä silti voi uskoa että se olisi totta, sittenkinkö vain jokin vitsi, loivarihuuruisen sunnuntain huolimaton rehvastelu jonka maanantai-aamun kalpean ankara harmaa valo hälventää mielestä ja suunnitelmista, palauttaa arkuuden ja ujouden ja kaikki ne pelot, jotka estävät ihmistä ottamasta sitä uskon askelta jonka kaikki uusi elämässä vaatii.
Vaaleja en seuraa. Demokratian loppu on näkyvillä, nämä vaalit tuovat mukanaan vain lisää kurjistavaa kurittavaa alistavaa nöyryytystä hajoavan maapallon kuolinkamppailuun. Tänä orastavan onnen keväänä haluan seurata vain kiihkosta sytkyttävää sydänparkaani vaikka pelottaakin vietävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti