Herään kuudelta. Ei tunnu hyvältä, jokin painaa mutten pysty paikantamaan mikä, epämääräisesti huono olo ja ärsyttää. Juon vettä.
Menen töihin, käyn varastossa, tuijotan näyttöpäätettä, juon kahvia, kirjoitan jotain tuijotan jotain, työkaveri huomauttaa kun sanon kolmannen kerran olisipa perjantai. Kohta se jo on toteaa toinen joka jää taas sairaslomalle, seitsemäs vai kahdeksas kerta tänä vuonna mutta sairaseläkkeelle ei pääse eikä uusia palkata. Juon lisää kahvia, käyn lounaalla, autan tarvitsevaa pelaan pasianssia kirjoitan työhakemuksen, en lähetä sitä. Ei tunnu hyvältä, en pysty paikantamaan mikä ei tunnu.
Käyn luovuttamassa verta, makaan käsivarsi ojossa puristan harsorullaa katson neulaa vaaka keikkuu. Juon kahvia. Syön mehujään. Tuijotan kelloa, seinää, esitteitä, tapettia. Minuutti naksahtaa, ei pyörrytä, karautan kurkkua sanon moi lähden kotiin.
Avaan radion, kuuntelen uutisia ohjelmia musiikkia, kertovat abortin olevan vaikea asia naisten tarvitsevan apua tukea kuuntelijaa, toimittaja nyökkää huokaa empatiaa sympatiaa, viisaita huolia viisaita sanoja elämä on lahja eikä missään vaiheessa tehdä selväksi, että tämä pyyteetön auttajataho on kristillinen järjestö eikä mikään sosiaali- ja terveyshuollon palvelu, toisten elämä on tärkeämpi kuin toisten. Ei tunnu hyvältä, juon oluen. Imuroin, pesen tiskit istun sohvalla käyn vessassa katson seinää luen kirjaa, sivulla 119 tajuan etten tajua mitään ja palaan tuijottamaan seinää. Juon vettä. Kissa nuolee pullonsuuta.
On liian aikaista mennä nukkumaan. En tiedä mitä tehdä, en halua olla en voi olla olematta. Miten tämä voi olla näin vaikeaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti