Tekstiviestejä

Menin nukkumaan enkä saanut unta, niin on mennyt koko kevät. Uni ei vain tule kaikista maanitteluista huolimatta ja olen aivan liian laiska menemään lääkäriin pyytämään unilääkkeitä. Tosiasiassa laiskuuden sijasta syy luultavasti on pelkäämisessä, auktoriteetit herättävät edelleen ja aina niin voimakasta puistatusta että kärsin jokaöisen unettomuuteni kiukkuisesti omaehtoisesti mieluumin kuin menen kertomaan siitä kellekään. Unta odotellessa puhelin piippasi ja sydän hypähti ja siinä se taas on, se ongelma ja kalvava epävarmuus joka ei päästä otteestaan TM:n kanssa, minä en koskaan toivo että puhelu tai viesti olisi siltä, minä en koskaan ilahdu sen viesteistä niin kuin voisin enkä minä koskaan kaipaa niitä yhteydenottoja niin kuin K:n viestejä kaipaan. Ja kun ruudussa lukee on ikävä kaipaan sinua en tunne mitään enkä vastaa mitään.

Hyvinvoiva tasainen arkeni ällöttää minua. Tuijotan ulos ikkunasta, pään sisäinen häkki tässä kyseessä on ja avaimet on olemassa kun vain osaisin ne käteeni poimia.