Inhoan käydä suihkussa. Inhoan vaatteiden riisumista ja inhoan niiden pukemista, inhoan palelevaa kylmää ihoa ja pystyssä keikkuvia nännejä, inhoan kaakeleiden tuntua jalkapohjien alla ja varpaita muutenkin ja inhoan kostuvia hiuksia. Välttelen suihkuun menemistä niin pitkään kuin voin kunnes pitää lähteä jonnekin nähdä joku mennä johonkin sellaiseen paikkaan missä ei kehtaa olla likaisilla hiuksilla. Likaiset hiukset, se on kai siis se joka ajaa suihkuun, ilman niitä en kai kävisi sitten sitäkään vähää. Hiuksia kun minulla ei ole vähää vaan paljon, pitkäletti lettitukka tukkajeesus jeesusmaria. Ironista on se, että hiukseni ovat todella hyvässä kunnossa samoin ihoni, ja se johtuu juuri pesemisen vähyydestä. Ei iho ei hiukset kestä hinkkaamista ja hankaamista ja rääkkäämistä, ne rasvailee itse itseään eikä kaipaa kuivaa vettä. Vesi kun kuivattaa. Outo mutta tosi juttu.
Mutta nyt on niin kylmä, että aikani peiton alla paleltuani riisun lopulta vaatteen kerrallaan kestän pystyt nännit ja ihon ja varpaat ja astun kuuman vesivirran alle. Hetkellistä lohtuahan se vain on, suihkun jälkeen lattia tuntuu vielä kylmemmältä ja varpaat aremmilta, mutta peiton alla sentään lämpö pysyy eikä pakene kylmien vaatteiden mukana ovesta ulos. Inhoan tätä kylmyyttä enemmän kuin suihkua. Saunasta pitäisin eniten.
Inhoan myös avata ikkunaverhoja. En tahdo nähdä mitä on ulkona, korkeintaan kurkistan verhojen raosta jos en korvakuulolla erota sataako vai ei, en kaipaa aurinkoa en valoa sisälle. En kestä ulkomaailmaa silloin kun olen sisällä, en tahdo nähdä sitä ikkunasta enkä luoja paratkoon ainakaan ovelleni, jos ovikello soisi saisin sydärin ja varmasti en avaisi. Olen kuullut, että joillakin ihmisillä on erikseen kesäverhot ja talviverhot ja voi olla jouluverhotkin. Itse en edes tiedä, mistä verhoja ostetaan. Onko verhokauppoja?
Enkä minä petaa petiäni. Luulen, että se oli ensimmäisiä masennukseni merkkejä, että lakkasin petaamasta petini. Entisvanhaan petasin joka aamu siististi kunnes yhtenä aamuna (en minä tiedä että minä aamuna milloin, ei sellaista muista mutta joskus on varmasti ollut Se Ensimmäinen Aamu jota en vain silloin Ensimmäiseksi tiennyt ja sitten kun niitä aamuja oli jo monta, kävi Ensimmäisen jäljittäminen kai mahdottomaksi) en pedannutkaan. En vain enää jaksanut, enkä enää jaksa en vieläkään, jollen nyt vieraskoreuttani joskus harvoin etsi päiväpeitteen sängyn reunalta petivaatteiden päälle koristeeksi. Peti on aina avoinna aina kutsuvana, ja suurimmat osan (koti)elämästäni kai vietänkin sen sylissä kippurassa kirjan kanssa silmät ruudulla ruuat vierellä. Äiti sanoi, että peti sotkuu jos sitä ei petaa, se on varmaan totta mutta sitä äiti ei sanonut, että mitä sillä on väliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti