Tylsyys

Tavallinen Mies käpertyy kainaloon ja kärttää suukkoja hellyyttä haleja, nättejä sanoja ja jotain merkkiä välittämisestä. Lähdin sen luota moikkaamaan Veetä joka tarjosi kokaiinia ja halusi puida pieleen mennyttä naisjuttuaan, tuntuu hassulta että oon senkin tuntenut jo yli kymmenen vuotta. Sitä on vaikea tietää ketkä jäävät ja ketkä lähtevät, en olisi välttämättä ajatellut että yli kolmekymppisinä istutaan sen sängyllä stimulanttipöllyssä puimassa ihmissuhteita, se puhuu ja puhuu ja minä kuuntelen ja nyökyttelen ja juu otan toiset lainit anna vaan.

Humalattomuutta on jatkunut jo yli 70 päivää ja mitä pitempään olen tällä linjalla, sitä sulkeutuneemmaksi tunnun muuttuvan. On niin vaikea keksiä mitään mitä sanoa mistä puhua mitä kertoa. Ehkä en oikein edes ajattele mitään. Luen kirjaa ja kudon tumppuja, maanatai-iltaisin itkeä pillitän ahdistusta pois ja ryhdistäydyn seuraavaksi päiväksi töihin. Kun joku kysyy mitä kuuluu tunnen kipeän möykyn puristuvan rintalastan alle, tukehduttaa ja oksettaa, mutta ulos ei tule kuin eipä tässä kummempaa. Mikäpä tähänkään auttaisi, sama vanha juttu vaivaa sama kaipuu rintaa painaa kohta tässä on jo vainaa. Trairai.

Naapuri otti viimein yhteyttä, se haluaisi pelata flipperiä kanssani. Toivottavasti tulee hyvä matsi.