Uusi elämä

Uusi asunto odottaa tyhjänä ja kolisevana. Tulisinkohan siellä onnelliseksi? Istuisin nojatuolissa katsoen junien kalketta juoden kahvia (GT:tä) myyrämukista (tuopista), nurkan takana koko kaupungin vilske ja vilinä, sen kun astuu ovestansa pihalle. Se on muuten se vaikein pala yleensä, ulko-ovi, se on monesti tehty sadoista lukoista ja panssarilasista. Maailma niin lähellä ja samalla niin kovin kaukana.

On varmaankin ovulaation aika, tekee mieli seksiä. Kunhan pääsen omien seinien suojaan, alan tunnustella, mitä siltä saralta olisi tarjolla. Tai vaihtoehtoisesti lakastun niin, että ompelen haarani kiinni. Eräänlaista käänteisseksiä sekin, tietoinen selibaatti ja pidättäytyminen. Epäilen haluani moiseen, mutta samalla huolettaa ja pelottaa ns. markkinakelpoisuuteni. Entäs, jos en enää saakaan koskaan ketään? Edes pariksi tunniksi petiini? Edes hetkeksi lääppimään ihoani, työntymään sisääni, litistämään alleen ja kertomaan typeriä pieniä sanoja korviini, kuiskimaan ja pitämään sylissä.

Minä en enää nimittäin muista, miten se temppu tehdään. Se, että tapaa jonkun uuden ihmisen.